Turkista01.06.2010 [22:45]Muutama päivä takana FIS:n kongressissa ja kokemus on ollut hieno. Olen saanut kunnian tutustua mm. ulkoministeri Alexander Stubbiin sekä useisiin muihin vaikutusvaltaisiin henkilöihin. On ollut opettavaista seurata vierestä, kuinka asioita hoidetaan ja olla myös mukana päätöksenteossa.
Päivät ovat sisältäneet mm. lobbausta Lahden standilla ja haku huipentui tänään FIS:n hallitukselle pidettyyn esitykseen. Kymmenen minuutin esitys sisälsi muutaman minuutin videon sekä Stubbin ja minun suullisen osion. Show onnistui erinomaisesti ja saimme valtavasti hyvää palautetta eläväisestä sekä avoimesta esiintymisestä. Nyt vaan toivotaan sormet ristissä, että torstaina julkistettava vuoden 2015 MM-kisaisäntä on Lahti.
Täällä on minun lisäkseni paikalla myös muutama muukin urheilija. Zakopanen MM-hakua on avustamassa Justyna Kowalzcyk sekä Adam Malysz ja Falunin hakua Emili Jönsson, Charlotte Kalla sekä Anna Haag. Lisäksi paikalla ovat FIS:n urheilijakomissioon kuluvat jäsenet joista maastohiihdon osalta paikalla on Kikkan Randal. Eilen kävin juoksemassa Justinan sekä Sotchin olympialaisten maastohiihtovastaavan kanssa ja huomenna olisi tarkoitus vielä ottaa Emilistä mittaa squashmontussa.
Torstai aamuna sitten takaisin kotiin ja juhlistamaan avovaimoni valmistujaisia sekä pikkuveljeni ylioppilasjuhlia. Ensimmäinen leiri alkaa ensi viikon maanantaina Ylläksellä, jonne lähden Lassilan Kallen kanssa tekemään tuoretta kauden avausta uusiin treenimaisemiin.
-j
|
|